Prinsessan pelot

Jeps, pitkän ja syvällisen henkisen kamppailun jälkeen täällä taas.

Mä oon viime päivinä ollu tosi itkuherkillä, koska mua on alkanu taas ahdistaa. Mä haluaisin niin kovasti vaan pois tästä kehosta tai ees kertoo jollekin. Tai päästä uudestaan psykologille. Tai ihan sama mitä. Jotain. Kaikki kaatuu päälle enkä mä halua enää olla. Mä haluaisin enemmän kuin mitään jostain veitsen, jolla leikkaisin ihan ite rinnat pois nii olis ainakin yks ongelma vähemmän. Joten. Vastapainoks angstipaskalle, nyt listataan asioita, joihin oon nyt tyytyväinen, ja joista joutuisin luopumaan, jos lähtisin korjaamaan sukupuolta (kyllä, mä oon löytäny pari kiinnipitämisen arvosta asiaa).

1. Mekot, kengät ym.

Tää on ehkä pinnallisin asia, mutta mulla on paljon vaatteita. Todella paljon vaatteita. Ja aika vaihteleviakin vaatteita. Mä oon vähän sellanen fiiliksen mukaan pukeutuja, että multa löytyy samasta kaapista perusfarkkuja, boyfriend-farkkuja, hameita, leggingsejä ja tekonahkahousuja. Samalla tavalla kuin toppeja, t-paitoja, aivan liian suuria t-paitoja, neuleita, kauluspaitoja, huppareita yms.

Ja sit asiaan: kengät noudattaa tätä samaa kaavaa. Mulla on peruskenkiä, miestenosastolta ostettuja kenkiä, ballerinoja ja korkkareita. Ja ne korkkarit.  Mä oon valitettavasti rakastunut korkkareihin, ja jos mä en näyttäis naiselta, saisin vain todella hämmentäviä katseita, jos kulkisin yksissäkään niistä. Sen jälkeen saisin rajottaa korkokenkätepasteluni kotiin, enkä mä välttämättä halua jättää niitä aina kotiin, koska korkkarit on vaan rakkaus.

Mekot on toinen juttu. Mulla on vähän sellanen tapa, että joka toisiin juhliin puen kauluspaidan ja suorat housut, ja joka toisiin juhliin mekon. Ja mulla on juhlamekkojakin aika paljon. Ja ne on hienoja. Ja saisin vielä kenkiäkin kummastuneempia katseita, jos en näyttäisi naiselta ja kulkisin mekossa.

2. Lauluääni

Nyt en sano itserakkaudella, mutta ihan faktana, että osaan laulaa. Useiden puolueettomienkin tahojen mielestä. Ja mä rakastan laulamista ja musiikkia ja kaikkea. Ja jos mä alkaisin testoille, siinä ääni tietenkin muuttuu. Ja mua pelottaa paljon, että huonompaan suuntaan. Mahdollisuudethan on kaikkeen, mutta mä en tiiä, oonko valmis ottaan sitä riskiä.

3. Mahdollisuus biologiseen lapseen

No nyt päästiin pinnallisista syistä. Tää on tärkee. Mä oon koko elämäni ajan tiennyt, että haluan joskus oman lapsen. Mulla on jo nyt kaikki edellytykset perustaa perhe, joten minkä takia mä luopuisin lapsesta itseni takia? Ja ei, adoptio ei oo mulle sama asia. Mä tiedän, että jos luopuisin mahdollisuudesta omiin lapsiin, tulisin lopun elämäni miettimään, millaista se olisi ollut, olisiko pitänyt edes kokeilla, olisinko mä parempi äiti biologiselle lapselle kuin isä adoptiolapselle? Jos Hönö edes olisi mun kanssani enää sen jälkeen. Ja riippuen meidän ihanista kansanedustajista, saataisko me edes yhdessä mennä naimisiin ja adoptoida lasta. Jossittelua yhtä kaikki.

4.Oikeus olla prinsessa

Jep. Olen lellivauva. Kyllä mä tykkään, kun mua autetaan painavien tavaroiden kantamisessa ja mulle availlaan ovia tai päästetään ensin bussiin, vain siitä syystä, että nainen. Ja koska mä pelkään, että musta tulis vielä enemmän androgyynin näkönen, niin tällänen kohtelu muuttuis todennäkösesti just sellaseks tuijotteluks ja oudoiks katseiks.

---

Eli yks plus yks, isoin osa mun syistäni on pinnallisia tai johtuu pelosta, että mitä jos sitä ja tätä. Huoh. Tän piti kai parantaa oloa, mutta mulle ei ainakaan käyny niin.