Mun oloni on tyhjä. Mä oon tyhjä. Ihan kuin mä olisin vain kuori, jolla ei oo muuta tarkoitusta kuin vaeltaa eteenpäin elämässä, robottina.
Mä en jaksa olla enää surullinen, mutta mä en osaa olla iloinen.
Mä oon laihtunu, mutta mä en saa siitä hyvää mieltä. Mun arvet on haalistunu vähän, mutta mä en osaa olla iloinen. Mulla on taas rahaa hetken aikaa, ja mä jaksan taas lähteä ulos näkeen mun kavereitani, mutta mua ei oikeastaan kiinnosta.
Mä oon aina pelännyt yksinäisyyttä. Nyt mä oon yksin, eikä se oikeestaan haittaa.
Mä en enää itke.
Enkä mä halua ajatella kuka mä oon, tai mitä mä oon, koska mä tiedän, että helvetti repeis. Parempi vaan, jos mä kiellän kaikki ajatukset. Sillon mä pystyn rauhottuun.
Vaipuun siihen täydelliseen tilaan, kun mikään ei tunnu miltään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti