sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Uusi vuosi, uusien kujeiden pelko

Jepajee, hyvät loman loput kaikille, mä heräsin tässä sopivasti 13.20 (yritys kääntää unirytmiä ei ihan toimi).

Nyt tulee taas lyhyt postaus, mutta mitäpä sen väliä. Kattelin just tossa herättyäni listaa kaikista uudenvuodenlupauksista, joita oon tehnyt. Oikeestaan ne ei oo ees lupauksia, vaan pikemminkin tavoitelista, josta pyrin toteuttamaan kaikki kohdat, mutta ilman sitä sanast "lupaus" muodostuvaa painetta.

Hämmentävää oli huomata se, kuinka moni niistä kohdista liittyi kehon muokkaamiseen. Siellä oli juttua hiuksista, liikunnasta ja vaatteista varmaan yli puolet. Eikä siinä kai mitään, toivon todella, että saan kaiken hoidettua tänä vuonna ja että siitä on jotain iloa mulle.

Mun fiilikset koko asian suhteen on jo nyt muuttunu aika paljon. Vielä muutama päivä sitten mä odotin innolla, että pääsen aloittaan listalla esiteltyjä asioita. Nyt mä kuitenkin katsoin sitä enemmän väsyneesti kuin innoissani. En kai mä oikeesti aio jaksaa tota kaikkee? Enhän? En mä oo se tyyppi joka jaksaa ottaa itteensä niskasta kiinni, en oo ikinä ollut. Kyllä mä hommat hoidan ajallaan pois alta, mutta en mä mihinkään elämäntapamuutoksiin kykene. No, aina voi toivoa. Olihan siellä listalla helpompiakin juttuja, jos kattelis niitä alkuun pois alta ja vasta myöhemmin paneutuis niihin haastavampiin. Ottais sen silleen vaikeusjärjestyksessä niin kuin koetehtävätkin tehdään.

Yritän aina välillä päivittää tännekin, oonko päässyt listalla eteenpäin.

2 kommenttia:

  1. Siehä spammit kohta tän blogspotin täyteen, mut hälläväliä! Itsekin olen erittäin laiska ihminen, mutta kunha lähtee pikkuhiljaa tekemään vaadittu asioita ilman että stressaa, niin helppoaha se sitten loppupeleissä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut tästä, turha varmaan enää varottaa, mutta näin käy aina kun mulla on tylsää... :D Jep, se on ihan hyvä edetä rauhassa. Viä jos vaan oppis oleen stressaantumatta omasta laiskuudestaan niin olis aika hyvä.

      Poista