Menninkäinen

Noniin, taukoa on taas pidetty, aika vähän kirjotella.

Mä aloin tässä yks päivä miettiä idoleita. Mulla oli pienenä sellanen tapa, että aina kun löysin uuden miespuolisen idolin, tein lähestulkoon kaikkeni saadakseni ulkonäköni mahdollisimman samanlaiseksi. Millon mä värjäsin tai leikkasin hiuksiani, muutin vaatetyyliäni lennosta tai yritin matkia tyypin elekieltä, puhetyyliä tai mitä tahansa. Voiton mä olin saavuttanut vasta, kun kuulin näyttäväni kyseiseltä henkilöltä, mitä toisinaan tapahtuikin.

Aloin sitten pohtia, että miksi tein sen. Ei siinä koskaan ollut mun mielestäni mitään outoa tai kummallista. Tosin ehkä nykyään ymmärrän kiusaajiani vähän paremmin, mä saatoin välillä näyttää vähän provosoivalta. Näin lievästi sanottuna. Enkä mä oikeastaan vieläkään tiedä. Oma teoria on se, että olin joko liian tyhmä tai liian rohkea pelkäämään muiden reaktioita. Halusin vain olla jotain muuta, joku muu.

Äiti aina naureskeli mulle, että nyt se tyttö on ihastunut tohon ja viime viikolla se oli tämä. Mutta en mä ollut ihastunut. Mä ymmärsin, mitä ihastuminen tai rakastuminen voi olla vasta silloin, kun mä tapasin Hönön. En mä oo ikinä yrittänyt olla samanlainen. Jos joskus oon huomannut, että joku sanonta siltä on tarttunut mulle, mä vaan nauran ja mietin, että enhän mä puhu näin.

Mutta palatakseni aiheeseen, mä etsin käsiini kuvia ja videoita eräästä lapsuudenajan idolistani (ehkä siitä pitkäaikaisimmasta). Ihan vain koska mua kiinnosti. Mä en enää muistanut kunnolla, miltä se näytti, enkä oikein mitään muutakaan. Ja se pelottava kohta oli se, kun löysin nykyisestä itsestäni yhtäläisyyksiä niiden kuvien henkilöön. Kaikki vaatteista, asusteista, lävistyksistä, hiuksista ym. lähtien muistutti enemmän tai vähemmän sitä.

Mä olin unohtanut ja haudannut kaiken lapsuudestani, mutta ilmeisesti jotain oli tarttunut mukaan. Mua itketti ja ärsytti, kun aloin ajatella, etten ollutkaan löytänyt itseäni. Mähän päätin viime kesänä, että alan olla oma itseni, no matter what. Ja nyt mä olinkin joku toinen. Mä en ollut millään tavalla omanlaiseni tai uniikki, mä olin pelkkä huono kopio jostakin, mitä olin joskus kuollakseni tahtonut olla, mutta mihin en koskaan pääsisi.

Sulattelin tätä sitten hetken ja tajusin jotain.  Tää kyseinen henkilö näyttää enemmän tai vähemmän androgyyniltä. Siitä ei ihan ota selvää. Ja ehkä mä olin aikanani siitä ottanut roolimallin just sen takia, että se pisti kaiken esille. Näytti omalla tavallaan, että hei ihmisessä on muutakin kuin ulkoisesti määriteltävä sukupuoli. Ja että se ei oo millään tavalla huono juttu. Meissä kaikissa on vähintään ne kaksi puolta ja se on vain ihailtavaa, jos uskaltaa avoimesti pistää kaikki kortit pöydälle.

Ehkä mä sen takia näytänkin nyt miltä näytän. Mä pyrin ulkoisesti tietyntasoiseen androgyniaan. Miksi? Koska mä haluan näyttää kaikki puolet itsestäni. Eikä mua haittaa, jos muut näkevät siinä vain persoonallisen näköisen tytön. Mä nään enemmän. Mä näen itseni, Eelin. Ja Eeli on vähän menninkäinen.