Ahah, ja näin nopeesti ne fiilikset muuttuu.
Eilen mä taisin hehkuttaa, kuinka kivaa ja onnellista elämä on ja kuinka kaikki on hyvin ja jeejee ja sitä rataa. Vitut.
Mä olin jo melkein täysin onnellinen, kunnes sain ikävän muistutuksen keholtani, että se on edelleen nainen, nimittäin menkat. Ah, mä oon vaan krampannut ja valittanut ja vetänyt pillereitä koko päivän, ettei vaan satu yhtään ja silti sattuu koko ajan, enkä mä pysty käymään vessassa itkemättä. Mun psyyke ei kestä tätä.
Mutta hei jee, mä oon päässy taas uudestaan terapiaan, ja mulla on huomenna aika, pääsempähän sinne valittamaan, koska nyt mä oon lähteny täysin puhteelta pöydältä ja kerroin heti ekalla kerralla kaiken kertomisen arvoisen, joten mulla ei oo mitään salattavaa tai hävettävää.
Mutta kuitenkin... mä en tällä hetkellä enää kestä itteeni, enkä mä onnistu piristään itteeni, vaikka Hönö on yrittänyt keksiä kaikkee kivaa tekemistä koko päivän. Tänään mikään ei vaan toimi ja kaikesta huolimatta mä olen edelleen fyysisesti 100% nainen, joka kärsii naistenvaivoista ja itkee itsensä uneen, koska on vittu saatana soikoon mies eikä pääse siitä eroon vaikka kuinka vuotais verta.
Vuotasin vittu kuiviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti