Klisee, mutta rakkaus voittaa kaiken

Noniin nyt tulee paljon tekstiä:

Mä olin eilen viettämässä iltaa kavereiden kanssa. Mulla on viimeset pari päivää taas menny suhteellisen hyvin, ja olis pitäny arvata, että se eilinen romahduttaa kaiken, koska se kaveriporukka oli mitä oli. Toisin sanoen musta tuntu, että ollin kiertoajelulla seksuaalisten suuntautumisten ihmemaassa. Kaikki oli vähän erilaisia, ja kaikelle oli olemassa kuitenkin joku termi tai ainakin niiden sekoitus, ja oma lokero. Mä en paljoa puuttunut tähän keskusteluun, mutta yllätys yllätys, aloin pohtia omaa lokeroani, mihin mä oikein kuulun?

Päädyin sitten mietteissäni niin syvälle, että kerroin ajatuksistani ja tästä koko transhommasta taas yhdelle uudelle ihmiselle kotimatkalla. Vaikka ei se mikään satunnainen avautuminen ollut, mä olin suunnitellut kertovani sille suhteellisen pian, koska olin lähes 100% varma, että se ymmärtää.

Mun olo ei kuitenkaan keventynyt tarpeeks, vaikka olin niin olettanut. Ja pitkän vatvomisen jälkeen mä otin yhteyttä kahteen parhaaseen ystävääni, joiden kanssa me ollaan tunnettu jo pitkään. Toinen niistä oli vielä hereillä, ja me alettiin sitten keskustella tästä asiasta, ja mä muistin, minkä takia me ollaankaan ystäviä, ja kuinka hyvin joku voikaan ymmärtää. Ja mä päätin lainata tähän pari kohtaa meidän keskustelusta (vähän ehkä sanamuotoja muunnellen, mutta sisältö on sama):

Hetken keskustelun jälkeen...

R(kaveri): Eksä tunne oloos tossa kehossa mukavaks? Tunneksä olevas enemmän poika? Vai...?

M(mä): Mä oon ihan sekasin. Sen mä tiiän, etten enää kestä tätä. Mut en tiiä, mikä mä enää oon. Haluun nää kaikki naisjutut pois, mut en tiiä, olisinko onnellisempi jätkänä. Varmaankin, mutta mä en haluais olla transu. Joten mä toistaseks pitäydyn androgyniassa... mut en mä tiiä. Mä oon vaan niin vitun sekasin. Ja mun ei pitäny ikinä puhua tästä kenellekään.

R: Hei! Sä saat kertoo mulle kaiken, mitä haluat. Ja me rakastetaan sua, olit sä sit nainen, hevonen tai mies.

Keskustelua jatkui hetken....

M: Eihän tää muuta mitään...?

R: Ei. Miks pitäis? En nää syytä. Mut mä haluan sanoo sulle jotain! Mä rakastan sua enemmän kuin HÖNÖ tai kukaan MUIJA tai kukaan JÄTKÄ tuolla jossain. Jos sä koet, että oot enemmän jätkä kuin muija nii anna mennä vaan! Kokeile edes olla jätkä jonkin aikaa, ja jos se tekee sut onnellisemmaks, nii se on sit se oikeempi vaihtoehto. Jos et nii sit ei. Ja sit mietitään, miten päästäis eteenpäin. Älä kuitenkaan jumita sun kehoon, kun kehoo pystyy muuttaan, ja sul on hyvä syy kokeilla. Tää on rakas hei sun elämä. Niinku SUN _elämä_. Sulla on oikeus olla mikä ja mitä vaan, miltä susta tuntuu tai mitä sä haluat! Kunhan se tekee sun olos mukavammaks olla sinä itse, kun sä löydät sen, kuka sä oikeesti oot (fyysisesti).

M: Mä tiiän... Ja mä arvostan sitä, että sä sanot noin. Mut mä en vaan voi enkä pysty enkä tavallaan edes halua, koska iskä. Se ei koskaan ymmärtäis, eikä mulla oo sydäntä viedä siltä sen ainoota tytärtä. Enkä mä halua pistää välejä poikki sen kanssa, minkä se varmaan tekis, kun kuulee. Se ei oo mikään avarakatseisin ihminen. Ja lisäks... Mä tahtoisin joskus oman lapsen. Ja jos mä nyt haluan laittaa itteni sen lapsen edelle, niin mä en koskaan voi saada sitä. Ikinä. Ja mä en voi päättää tästä ennen kuin mä tiiän, pystysinkö tällä hetkellä hankkiin lapsia.

Ja taas hyppään parin kohdan yli.

M: On tässä hyvääkin. Mä esim tykkään kyl mekoista, korkkareista ja meikkaamisesta, mut onko ne sen arvosia, etten mä voi käydä suihkussa itkemättä? Mä en tiiä. Ja mä haluaisin sen lapsen. Mut onko se sen arvosta, että mä oon koko ajan henkisesti epävakaa? Mä en tiiä.

R: Musta ei vaan oo oikein, että sä elät sellasessa kehossa, missä et tunne oloos mukavaks. Ja sun vaan kannattaa kokeilla, millasta olis jätkänä. Transujahan nyt on ympäriinsä. Niitä ei oo paljoo, mut niitä on. Sä et voi tietää, ellet sä kokeile. Ja ne on materiaaleja ne mekot ja korkkarit, en ymmärrä, mikset vois pukeutua mieles mukaan. Esim. tänään mekko ja huomennna jätkien vaatteet. Kyllä nyt kaikilla on oikeus käyttää mekkoja, oli jätkä tai nainen.

M: Mä en pystyis siihen, se olis mun osaltani siinä kohtaa kyllä byebye mekoille. Ja viä yks juttu. Vaikka mulla on päässä ajatus siitä, että olisin onnellisempi toisessa kehossa, niin faktahan on, etten mä sitä kaikesta huolimatta koskaan sais. Ei oo olemassa mitään ihmeleikkausta, jolla kaiken sais kuntoon. Ja mä pelkään, että ahdistuisin vaan pahemmin, jos olisin puoliks jotain ja puoliks en ja vanhaan ei vois palata ja eteenpäin ei pääsis.

R: Niin, no toi on karu fakta. Mut kenenkään ei pitäis olla vankina omassa kehossa.

M: Siks se oiskin niin vitusti helpompaa, jos ei olis ollenkaan. Ei tarviis arpoo, miettii ja pelätä.

R: Mut sä synnyit tähän maailmaan syystä. Ja mitä ikinä sä päätät, niin mä nään sut sun mielen kautta, enkä sun kehon kautta. Siis katon sua henkisestä näkökulmasta.

Ja taas hypitään...

R: Mun mielestä jokaisella on oikeus olla aasi tai jätkä tai nainen tai vaikka kirahvi ihan minä päivänä ne vaan haluaa. Koska mä en halua, että tässä maailmassa kukaan elää onnettomana omassa kehossaan. Voisin sanoo, että pahin, mitä ihmiselle voi tapahtuu on tää oman kehon vankina. Se on vähän sama kuin olis koomassa. Joten mulle se on ihan sama, ootko jätkä vai nainen. Me silti tarvitaan toisiamme.

M: Kiitos. Oot mun sisko ja rakastan sua. Ja jos en muuta, niin oon sun aasi.

*

Siinä ehkä keskustelun pääkohdat. Oli siä sitten vielä juttua Hönön suhtautumisesta tähän kaikkeen ja siitä, että oonko mä nyt sitten homo vai mikä mä oon, mutta leikkelin ne pois sry.

Tän keskustelun jälkeen Hönö tuli vielä illalla meille, ja mä avauduin sille vielä kerran tästä kaikesta. Ja se sanoi, että se vaan tahtoo, että mä oon onnellinen. Ja että mun pitää rauhassa miettiä tätä, koska mulla ei oo mihinkään kiire. Ja että se haluaa olla siinä ja tukee mua. Se ei kuitenkaan voi luvata kestävänsä sitä kaikkee, koska enhän mä välttämättä itekään kestä sitä kaikkee. Mutta se sano, että mun pitää tehdä kaikki päätökset itteni takia, eikä kenenkään muun takia.  Koska mun pitäis saada se elämä, jonka mä haluan. Ongelma on, etten mä oo ihan varma, minkä elämän mä haluan.

Ja me taas naurettiin asioille. Ja mä sanoin, etten kyllä olis mikään miehekkäin mies, ja se sano, ettei se nyt oo itekään. Ja se sano, etten mä tällä hetkellä oo kyllä naisellisin nainenkaan, mikä on kyllä ihan hyvin sanottu. Ja se kehtas sanoo, että jos sitä joku asia tässä häirittee niin se, että mitä enemmän mä haluan olla mies, sitä homommalta siitä tuntuu. Ja sit me naurettiin taas. Tai no, mä itkin ja nauroin yhtä aikaa.

Mutta kaiken tän jälkeen mulla on taas vähän selkeempi olo asioista, ja mä toivon, että tää kaikki selkeytyy jossain vaiheessa. Viimestään, kun mun terapia alkaa uudestaan loppukeväästä. Kaikelle on joku tarkoitus, ja mä luotan siihen, että Jumala tiesi, mitä teki, kun asetti mulle tän polun kuljettavaks.