Kaksi ääntä

Väsymys jatkuu. Eilen otin parin tunnin päikkärit ja yöllä nukuin yli seitsemän tuntia, mutta silti väsyttää. Ehkä tänäänkin pitää mennä aikaisin nukkumaan. Onneks koulu alkaa huomenna vasta kymmeneltä. Mulla on niin tärähtäny ja huono olo, oksettaakin vaan koko ajan.

Mä muuten jopa luin eilen! Olin aika helvetin ylpeä. Tosin kaikki läksyt jäi tekemättä, kun illalla iski täysin kokonaisvaltainen masennuskohtaus, jota oon yrittäny pitää tän päivän kurissa, mutta pikkuhiljaa alkaa mennä taas vaikeaksi. Iltaa odotellessa.

Edelleen onnistun pitämään ruokapäiväkirjaa, jes! Hyvä minä. Tosin musta tuntuu, että mitä enemmän kirjotan, sitä enemmältä se näyttää ja sitä enemmän ahdistaa. Mulla on jatkuvasti nälkä, joten mä oletin pärjääväni ihan hyvin, mutta nyt kun pitää jokainen pieni suupala kirjottaa ylös, mä tajusin syöväni ihan valtavia määriä enemmän, kuin olin luullut. Ja se ei oo hyvä juttu.

Stop.

Huh, hetken mietinnän jälkeen jätin ton alkutekstin tohon, mutta alotan nyt ihan alusta. Mitä helvettiä? Mä yritän pitää tätä blogia rehellisenä ja kirjotan tänne tota samaa anoreksiapaskaa, mitä joudun käymään läpi psykologilla. MUN EI TARVII LAIHDUTTAA. (caps lock, että ehkä uskoisin sen itekin). Mä haluan parantua, ja siks teen tän kaiken. Ei sen pitäis ahdistaa. Mun tavoitteenihan oli vielä viikko sitten antaa keholleni hyvä elämä? Eikö totta? Kyllä. Ja mitä mä oon tehny viimeset päivät? Vahdannu jokasta suupalaa ja syöny niin vähän, että oon jatkuvasti väsyny.

Huhhuh, se on aina kiva kirjottaa omia sisäisiä väittelyitään ylös, niin tajuaa vähän, kuinka typerältä joskus kuulostaa. Noniin, jos yritetään uudestaan.

Tavoite: Anna kehollesi parempi elämä.

Ehkä mä yritän taas pitää tosta kiinni. Mä en koskaan opi elämään täyttä elämää sen kanssa, mutta mä voin opetella rakastamaan sitä. Siihenhän mä pyrin. Lopettamaan omaa ahdistustani. Hitto, on vaikeeta tehdä tällaisia päätöksiä. Mulla on viime aikoina pyöriny taas entistä enemmän päässä ajatukset tylysti totuuden kertomisesta ja hoitojen aloittamisesta, mutta mä en halua antaa niille periks, koska ei sekään tekis musta onnellista. Mä haluan uskoo, ettei täydy olla kokonainen ollakseen onnellinen, täytyy olla vain ehjä.