Nyt ei ehdi paljoa kirjoitella, mutta yritetään.
Darrapäivä, jeejee. Tosin päivääni pelasti ja piristi tieto siitä, että taidan päästä katsomaan Poets of The Fallia tänä syksynä! Oon ihan yli-innoissani, koska se bändi on yks iso osa mun henkee ja elämää.
Mustasukkaisuusriitoja on liikkeellä. Mulla on pieniä luurankoja kaapissani sen osalta. Sanotaan, että jos joku pettää sun luottamuksen kerran, on muihin jatkossa lähes mahdotonta luottaa. Ja mä oon valitettavasti saanut elämässäni kärsiä uskottomuudesta. Joten on kai ihan ymmärrettävää, että kilahdan välillä?
Mä en aiemmin ollut perusluonteeltani mitenkään mustasukkainen. Ehkä jopa liian luottavainen. Mä uskoin vakaasti siihen, että jos joku sanoo rakastavansa, se on totta. Nykyään mä en luota sanoihin enää yhtään. Mä en tiedä voiko sitä sanoa epäluuloisuudeksi, traumaksi vai aikuisuudeksi. Joka tapauksessa, mä oon tätä nykyä aika helvetin mustasukkanen ihminen. Hyvä asia kai on, että ees ite tiedostan sen? Not.
Joskus vaan menee rikki niin pahasti, että itteensä on vaikee kasata takaisin.Yritys on kuitenkin kova. Mulla on vaan niin vajavainen olo välillä, että pää meinaa haljeta. Kuinka mä ikinä riittäisin omana itsenäni kenellekään, jos musta ei oo riittään edes naisena?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti