Naulan kantaan

Ohhoijjaa..

Pääsin tänään psykologille ensimmäistä kertaa kesäloman jälkeen. Ja olisin ehkä mieluummin nukkunut koko ajan ohi. Mulla on pari viimeisintä päivää mennyt niin hyvin, että koko käynti laittoi taas vaihteeksi takapakkia mun hyvälle ololleni. Niin käy joka kerta, kun joutuu ajattelemaan liikaa asioita, joita ei haluaisi.

Tosiaankin, menin sitten kertomaan siitä, kuinka tässä yhtenä päivänä olin kaupungilla ja sain kimppuuni yhden niistä, ällöttävistä, limaisista ukoista, jotka latelee "kohteliaisuuksia" vastaantuleville naisille. Se seurasi mun vierellä siis pari korttelia ja pääpiirteittäin jatkuvasti kommentoi yhtä sun toista mun tisseistäni. Tilanne itsessään oli jo ihan tarpeeksi ahdistava, enkä mä kaivannut sillä hetkellä ketään puuttumaan ulkonäkööni. Pahin kuitenkin ehti tapahtua ja heti sen äijän lähdettyä mä romahdin. Yleensä mä en harrasta julkisesti itkemistä, mutta tää oli poikkeus.

Tätä tapausta mä sivusin, kun kerroin pidempää tarinaa, mutta se psykologi meni tarttumaan juuri tähän. Kai se vaan on liian hyvä työssään. Tilanne johti siihen, että mun piti seistä peilin edessä kertomassa omista tunteistani omaan kehooni liittyen jne. (Kerrottakoon tähän väliin, että mulla vaihtu psykologi just ennen kesälomaa, enkä oo ehtinyt käydä tän luona kuin pari kertaa, saati sitten kertoa vielä mistään.)

Se sai mut hetkeks uskomaan, että oli virhe päättää pitäytyä ulkoisesti naisena, mutta sitten se sanoi, että mun ahdistus näissä tilanteissa johtuu siitä, että mä pakoilen todellisuutta niin paljon. Ehkä se oli oikeessa. Jäin miettimään tätä ja totesin, että kyllähän mä aika hyvin välttelen peilejä ja suihkussa pyrin tuijottamaan seinää minkä ehdin. Sainkin heti kotitehtäväksi tuijottaa itseäni peilistä viisi minuuttia päivässä ja kiinnittää huomiota omiin ajatuksiini. Jo pelkkä ajatus ahdistaa, mutta mä tiedän, ettei mun ja mun kehon yhteiselosta tuu ikinä mitään, jos en osaa edes kohdata sitä. Ensimmäistä kertaa aikoihin tuntuu, että vaikka ahdistuinkin taas kerran siellä psykologilla, siitä oli oikeasti jotain hyötyä. Ei kun peilailemaan! No, ehkä huomenna..

Mutta muuten menee tosiaan ihan hyvin, nukuin huimat 7h viime yönä ja illalla olis tarkoitus lähteä vähän viihteelle kavereiden kanssa. Toivon vaan, ettei kaikki tää liika ajattelu+alkoholi aiheuta mitään ei-toivottuja seurauksia.

Niin ja tosiaan koulu alkaa maanantaina. Apua. Tää on ensimmäinen kerta koko lukioaikana, kun koulun aloittaminen ahdistaa näin paljon. Ehkä se on vaan tää abivuosi. Ja syksyn kirjoitukset, joihin en oo vielä lukenut yhtään, hups. Pitäis varmaan sitäkin kohta aloitella.