Suloinen myrkynkeittäjä?

Mulla on fiilikset tas ihan vituillaan.

Tai en tiiä. Mä luulin eilen, että oli hyvä päivä. Mut sit kun me mentiin Hönön kanssa nukkuun, tuli taas puhe lasten teosta, ja mä tunnustin ihan suoraan, että vihaan ajatusta synnyttämisestä ja ylipäänsä raskaana olemisesta, vaikka sanoinkin tahtovani joskus oman lapsen. Ei siinä nyt vielä mitään, mutta mun fiilismittari tipahti nollan alapuolelle Hönön kommentin jälkeen: "Et sä viä haluukaan, mutta kohta sä haluut. Ehkä parin tai viiden vuoden päästä. Kaikilla naisilla kyl tulee se ikä."

MITÄ VITTUA MIES?

Me ollaan oltu kolme päivää erossa toisistamme, ja musta tuntuu, että se on unohtanu ihan kaiken musta, sukupuoli-identiteettiä myöten. Mä en ees tienny, mitä ajatella, joten mä vaan kielsin sitä koskemasta muhun loppuiltana, ja itkin itteni uneen niin, että silmät oli aamulla muurautunu umpeen ja naama turvoksissa.

Ja tänää mulla oli päivällä taas ihan hyvä olo, mutta nyt illalla sain taas kuulla nainen sitä ja tätä, ja jostain helvetin syystä lupauduin käymään sen kanssa suihkussa, eikä olo oo sen jälkeen tuntunu miltään muulta kuin pelkältä objektilta. Vittu oikeesti. Musta vaan tuntuu entistä vahvemmin, että se ehkä haluais kestää tän, ja esittää kestävänsä, mutta ei se oo sitä, mitä se väittää. Sen koko olemus viestittää jatkuvasti, että huonoin idea ikinä olis nostaa koko asiaa enää koskaan esille.

Mistä mulla muistukin mieleen huvittava keskustelunpätkä transsukupuolisuudesta:

Minä: Mä oon aatellu ottaa vähän lomaa omasta päästäni. Oon miettiny, että eihän mulla ny oikeestaan oo mihinkään kiire. Vois vaan yrittää mennä fiiliksen mukaan ja katella vaik parin vuoden päästä, kun oon paremmin kypsyny tähän ajatukseen, että haluunko lähtee tosissaan muuttaa itteeni, vai pärjäänkö näin.

Hönö: Toi kuulostaa hyvältä idealta.

Minä: Oikeesti?

Hönö: Joojoo. Oikeesti, mitä vanhempana sä teet sen virheen, sitä... Eikun...

Minä: No, sun kantas tais sulla selväks.

Hönö: Eikun mun piti sanoo muutoksen. Sori. Tarkotin, että se muutos tuskin olis virhe jos oot vielä vanhempana samaa mieltä.

Kuulostaako freudilaiselta lipsahdukselta? Musta ainakin. Mutta whatev.

Ehkä se oli oikeessa kerran, kun se sano, että mä vaikutan aina ilosemmalta, kun oon ollu hetken itekseni. Mä en ymmärtäny, niin se sano, että onko se mikään ihmekään, kun yksinäni mun ei oo mikään pakko pyörittää maailmaani seksin ja seksuaalisuuden ympärillä. Ja mua vähän pelottaa. Voiko se ihan oikeesti olla, että se ihminen, jota mä eniten rakastan, ja joka antaa mulle voimaa jatkaa, onkin ite pahinta myrkkyä mun päälleni? Voiko sen seura oikeesti tukahduttaa mun identiteettini ja myrkyttää mun mieleni? Mä en halua uskoo sitä, vaikka todisteet ehkä toistaseks puhuu puolestaan. Mä en suostu uskoon sitä. Koska mä tiedän, kuinka sellaset tarinat yleensä päättyy.